Valtion liikuntaneuvosto

Erityisryhmien liikunnan jaosto

 

Erityisryhmien liikunnan jaosto toimi liikunnan asiantuntijaelimenä vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja ikääntyneiden liikuntaan liittyvissä kysymyksissä.

 

Erityisryhmien liikunnan jaoston tehtävänä oli tehdä esityksiä, aloitteita ja kehittämisselvityksiä erityisliikunnan alalta, antaa erityisliikuntaan liittyviä lausuntoja, järjestää koulutustilaisuuksia alan yhteisöjen kanssa sekä vastata koulutuksen yhteensovittamisesta, osallistua alan kansainväliseen yhteistyöhön, toimia tiedonvälittäjänä eri hallintokuntien ja alan toimijoiden välillä sekä edistää erityisliikuntaa kunnissa, järjestöissä ja laitoksissa.


Tulosta


Ajankohtaista

12.10.2018 Lausunto Kunnossa kaiken ikää -ohjelman arvioinnista

Valtion liikuntaneuvosto (VLN) arvioi lakisääteisenä tehtävänään valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutuksia liikuntaan liittyen. Arvioinneissa puntaroidaan valtion määrärahojen sekä säädös- ja informaatio-ohjauksen merkitystä liikunnan ja huippu-urheilun edistämisessä. Toimikausittaisen kokonaisarvioinnin lisäksi liikuntaneuvosto toteuttaa yksityiskohtaisempia arviointeja liikuntakulttuurin keskeisimmiltä osa-alueilta.

Lue lisää

11.10.2018 Lausunto valtion talousarviosta 2019

Korkeasuhdanne maailmantaloudessa jatkuu, mutta nopein kasvuvaihe on takana. Viimeaikainen talouden ja työllisuuden kasvu ovat vahvistaneet Suomen julkista taloutta. Noususuhdannetta varjostaa kuitenkin rakenteellinen työttömyys sekä erityisesti väestön ikääntyminen. Väestön vanheneminen johtaa työikäisen väestön määrän pienenemiseen sekä ennusteiden mukaan vauhdilla kasvaviin hoito- ja hoivamenoihin.

Lue lisää

16.8.2018 Lausunto: kuuleminen kesäaikasäännöksistä

EU-komissio järjestää julkisen kuulemisen siitä, pitäisikö EU:n kesäaikadirektiiviä muuttaa ja nykyisestä kahdesti vuodessa tehtävästä kellonajan siirrosta luopua. Päätettäessä asiasta valtion liikuntaneuvosto pyytää kiinnittämään huomiota siihen, mitä vaikutuksia kesä- tai talviaikaan pysyvästi siirtymisellä voi olla liikunnan harrastamiseen ja fyysiseen aktiivisuuteen liittyen.

Lue lisää