31.1.2018
Lausunto kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmasta
Liikenne- ja viestintäministeriön tavoitteena on kasvattaa kävelyn ja pyöräilyn matkamääriä 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Tavoite on kunnianhimoinen ja sen saavuttaminen tulee edellyttämään uudenlaista päätöksentekokyvykkyyttä sekä valtionhallinnon, kuntien ja maakuntien tasolla, kuten myös aiemmin totuttujen käytäntöjen, asenteiden ja kulttuurin muutosta. Valtion liikuntaneuvosto antaa yksimielisen tukensa kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman laatimiselle ja kiittää mahdollisuudesta lausua ohjelman luonnoksesta.
Tavoitteeseen kannattaa monessakin mielessä pyrkiä. Kävelyn
ja pyöräilyn edistämiseen sisältyy valtava yhteiskunnallinen ja yksilön
hyvinvointiin ja terveyteen kiinnittyvä potentiaali. Valtakunnallisesti on
laskettu, että kävelyn lisääminen Suomessa 20 prosentilla tuottaisi yhteensä
3,3 miljardin euron ja pyöräilyn lisääminen 1,1 miljardin euron arvosta
terveyshyötyjä. Mittasuhde asialle hahmottuu hyvin sote-uudistukselle asetetun
3 miljardin säästötavoitteen näkökulmasta. Yhteiskunnallisesti merkityksellistä
on myös, että kävely ja pyöräily vähentävät liikenteen päästöjä, lisäävät
elinympäristöjen viihtyisyyttä, ihmisten aktiivista elämäntapaa ja
mahdollistavat liikennejärjestelmän kehittämisen nykyistä kestävämpään ja
taloudellisempaan suuntaan.
Laaditun ohjelmaluonnoksen lähtökohdat ovat toimivat. On
hyödyllistä, että kävelyyn ja pyöräilyyn liittyvää perustietoa ilmiöstä,
keskeisistä edistämistoimenpiteistä ja toimijoista on koottu yhteen. Ohjelma
tulee lisäämään asian näkyvyyttä ja eri verkostojen tietoisuutta kävelyn ja
pyöräilyn tilasta ja kehittämistarpeista.
Erityisen positiivisena liikuntaneuvosto pitää sitä, että
kävelyn ja pyöräilyn ohjelma nostaa aiempaa vahvemmin esille liikkumisen
merkityksen väestön terveyden, hyvinvoinnin ja fyysisen toimintakyvyn
ylläpitäjänä ja edistäjänä. Vain murto-osa suomalaisista liikkuu suositusten
mukaisesti. Fyysisen aktiivisuuden puute on noussut 2000-luvulla yhdeksi
merkittävimmistä terveyden riskitekijöistä tupakoinnin, korkean verenpaineen ja
ylipainoisuuden ohella aiheuttaen globaalisti arviolta 3,2 miljoonaa kuolemaa
vuosittain. Liikkumattomuuden
kustannukset yhteiskunnalle lasketaan miljardeissa.
Keskeistä on tunnistaa, että kävelyn ja pyöräilyn
lisääntyminen vaikuttavat fyysiseen aktiivisuuteen myönteisesti etenkin vähän
liikkuvien osalta. Liikunnan harrastamiselle esimerkiksi työpäivän jälkeen voi
olla hankala löytää aikaa, mutta osittainenkin työmatkojen kulkeminen kävellen
tai pyörällä kerryttää huomaamatta terveyden ja hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä
liikkumista. Sama pätee koululaisiin. Pyöräily kehittää hengitys- ja
verenkiertoelimistön kuntoa, auttaa painonhallinnassa, parantaa lihasvoimaa ja
liikkuvuutta sekä kehittää tasapainoa ja koordinaatiota. Miellyttävässä
ympäristössä tapahtuva ulkoilu edistää myös henkistä hyvinvointia ja stressin
hallintaa. Pyöräily sopii myös sellaisille henkilöille, joille esimerkiksi
kävely ja juokseminen tuottavat korkean painon, nivelvaivojen tai muiden syiden
vuoksi hankaluuksia.
Liikuntaneuvosto painottaa:
1) Kävelylle ja pyöräilylle vahvempi asema
valtionhallinnossa ja kunnissa
Periaatetasolla kävelyä ja pyöräilyä arvostetaan niin
päättäjien kuin kansalaistenkin keskuudessa. Arvostus konkretisoituu kuitenkin
vain satunnaisesti kulkutapavalintoja ohjaavissa toimenpiteissä ja
rahoituslinjauksissa. Koska ohjelma on laadittu valtionhallinnon toimesta, sen
tulee keskeisellä tavalla vaikuttaa infrastruktuuriin, maankäytön
suunnitteluun, rahoituksen kohdentamiseen ja lainsäädännön kehittämiseen
kävelyä ja pyöräilyä edistävällä tavalla.
Kunnianhimoiset valtakunnalliset tavoitteet edellyttävät,
että kävelylle ja pyöräilylle annetaan oma tunnustettu asemansa
liikennejärjestelmän kehittämisessä ja kunnossapidossa. Liikenne- ja
viestintäministeriön hallinnonalan kokonaisbudjetti on noin 3,2 miljardia
euroa, josta noin 30 miljoonaa euroa kohdentuu kävelyn ja pyöräilyn
edistämiseen. Määrärahan suuruutta ei vuosittain seurata. Myös
henkilöstöresurssit ovat ilmiön laajuus ja kehittämistarpeet huomioiden
niukkoja. Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen kuuluu LVM:ssä yhden virkamiehen
vastuulle. Liikennevirastossa on käytettävissä 1,3 henkilötyövuotta asian
edistämiseen.
Kunnat ovat avainasemassa kävelyn ja pyöräilyn
edistämisessä. Vain murto-osalla kunnista on voimassa oleva kävelyn tai
pyöräilyn edistämisohjelma. Luonnokseen on kirjattu, että kaupunkeja ja kuntia
kannustetaan valmistelemaan omia kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmia ja/tai
viisaan liikkumisen suunnitelmia, mutta miten se tapahtuu, jää epäselväksi.
Kävelyn ja pyöräilyn päätöksentekojärjestelmän avaaminen paikallisesti, alueellisesti
ja valtakunnallisesti lisäisi asiakirjan uskottavuutta.
Valtion liikuntaneuvosto painottaa, että kuntien ja muiden
toimijoiden todellinen herääminen asian pariin edellyttää valtionhallinnolta
taloudellisia panostuksia asian edistämiselle. Yhteiskunnan tilanteessa, jossa
liikenteen päästötavoitteet ja vastaavasti haasteet kansanterveyden ja
-talouden parissa ovat mittavia, olisi välttämätöntä ja järkevää siirtää
toiminnan painotusta kävelyn ja pyöräilyn suuntaan. Vahva tieteellinen näyttö
osoittaa, että pyöräilyinfrastruktuuriin kohdistettujen investointien
hyöty-kustannussuhde on vähintään 5:1, mikä antaa selkänojan ohjelman nykyistä
voimakkaammalle tukemiselle. Koska edistämisohjelma ei suoraan velvoita ketään
toteuttamaan luonnoksessa ehdotettuja toimia, asiakirjan ohjausvaikutus voi
jäädä heikoksi, mikäli valtion rahoitusosuus ei toteudu riittävällä tasolla.
Liikuntaneuvosto kannattaa ohjelmassa esitettyjen
viisivuotisen kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelman ja valtakunnallisen
pyöräilyverkon parantamista sekä pyöräteihin liittyvän korjausvelan
poistamista. Vaikka poikkihallinnollisen rahoituksen järjestäminen on usein
haastavaa, kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman osalta olisi mielekästä koota
kaikkien hallinnonalojen edustajat neuvottelemaan valtion eri toimialojen
mahdollisuudesta tukea ohjelman tavoitteita yhdensuuntaisesti myös muiden
(liikunta-, sosiaali- ja terveys-, opetus- ja ympäristö) kuin liikenteelle
varattujen määrärahojen turvin.
2) Toimenpiteet mitattavaan ja konkreettiseen muotoon
Suomi on ohjelmien ja kehittämisstrategioiden luvattu maa.
Poikkihallinnollisten, yleiseen hyvään pyrkivien ohjelmien keskeiseksi
ongelmaksi on osoittautunut se, että niiden toteuttamissuunnitelmat jäävät
usein liian yleisiksi ja ei-mitattaviksi suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
nähden. Tämä vaara piilevät myös tämän ohjelman kohdalla.
Ohjelmassa yksilöidään yhteensä 36 kävelyn ja pyöräilyn
edistämistoimenpidettä, joista merkittävässä osassa rahoitus on vasta
suunnitelmatasolla ja ilmaistu kysymysmerkein. Liikuntaneuvosto katsoo, että
luonnoksessa esitettyjen toimenpiteiden määrää on vielä syytä harkita
kriittisesti. Passiivimuodon (=kehitetään, edistetään, kannustetaan) sijaan
ohjelmassa tulee pyrkiä ilmaisuun, joka on konkreettisesti mitattavissa.
Toimenpiteille tulee asettaa tavoitetaso, kuten myös näitä kuvaavat
seurantamittarit. Ohjelman toimeenpano ja toimeenpanon koordinointi tulisi myös
kuvata luonnoksessa, jotta asioiden edistyminen turvataan.
3) Eheä yhdyskuntarakenne edesauttaa kävelyä ja pyöräilyä
Kävelyn ja pyöräilyn marginaalinen asema suomalaisessa
liikennejärjestelmässä ja ihmisten liikkumistottumuksissa selittyy monilla
laaja-alaisilla yhteiskunnalliseen kehitykseen ja yhdyskuntien suunnitteluun
kytkeytyvillä kehityskuluilla. Yhdyskuntarakenne on monin paikoin hajautunut.
Työ- ja asiointimatkat ovat pidentyneet ja peruspalvelut ovat monilla alueilla
vaikeasti saavutettavissa ilman henkilöautoa, joiden määrä onkin jatkanut kasvuaan.
Myös nuorten liikkumisessa on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Erityisesti
15–17-vuotiaiden nuorten kävely ja pyöräily ovat vähentyneet mopon ja
mopoautojen merkittävästi lisääntyneen käytön seurauksena. Tällä hetkellä noin
reilu viidennes peruskoululaisista (n. 120 000) on kuljetuspalveluiden
piirissä.
Useimmat kaupunkiympäristöt on suunniteltu henkilöautojen
sujuvaa liikkumista silmällä pitäen – kevyttä liikennettä on ajateltu vasta
tämän jälkeen. Tämän seurauksena kävely ja pyöräily ovat liikenteessä
henkilöliikennesuoritteeseen suhteutettuna usein myös turvattomampia
kulkutapoja kuin autoilu. Kevyen liikenteen väyliin liittyy merkittäviä
jatkuvuuspuutteita ja liian usein kävely ja pyöräily tapahtuvat yhdistetyillä
jalankulku‐ ja pyöräilyväylillä.
Eheässä yhdyskuntarakenteessa luodaan edellytykset
monipuolisille ja helposti saavutettaville palveluille. Kaavoitus ja
elinympäristön suunnittelu ovat ensisijaisesti kuntien ja maakuntien vastuulla.
Ympäristöministeriö vastaa lainsäädännöstä sekä alan yleisestä ohjauksesta ja
kehittämisestä. Lainsäädännön lisäksi valtio voi osaltaan vaikuttaa maankäytön
ja liikennejärjestelmän suunnitteluratkaisuihin kävelyä ja pyöräilyä
edistävästä näkökulmasta mm. valtion ja kuntien tai kaupunkiseutujen välisten
sopimusmenettelyjen kautta liikennejärjestelmäsuunnittelulla sekä siihen
liittyvillä kehittämisinvestoinneilla sekä muulla kehittämistoiminnalla, mm.
jakamalla kävelyä ja pyöräilyä edistäviä hyviä käytänteitä kuntien kesken.
Liikuntaneuvosto painottaa, että on välttämätöntä saada
aikaan toimintamalli, jonka mukaisesti yhteiskunnallista päätöksentekoa
(säädösvalmistelu, resurssi- ja informaatio-ohjaus) arvioidaan myös liikunta-
ja liikkumisvaikutusten näkökulmasta. Toiseksi tärkeää olisi hyödyntää eri
toimijoiden yhteistyössä luomaa, tutkimustietoon perustuvaa
Liikuntakaavoitus.fi -sivustoa, jossa on esitetty mallit toimivalle
kaavoitusprosessille ja maankäytön suunnittelulle liikkumisen näkökulma
huomioiden. Hyvien käytäntöjen tunnistaminen ja aktiivinen levittäminen ovat
muutoinkin tärkeässä asemassa.
4) Taloudellisilla kannusteilla vauhtia elintapamuutoksiin
Kävelyn ja pyöräilyn nostaminen uudeksi liikkumisen
trendiksi edellyttää määrätietoista asenteisiin ja liikkumistottumuksiin
vaikuttamista sekä uudenlaisia kannusteita elintapojen muuttamiseen.
Lähtökohtaisesti suhtautuminen kävelyyn ja pyöräilyyn ovat myönteisellä
tolalla. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla jopa 96 prosenttia asukkaista
kannattaa pyöräilyn edistämistä kaupungissaan. Toiseksi muutoksen ei tarvitse
välttämättä olla suuren suuri, sillä tällä hetkellä jopa lyhyillä, 0,5–3
kilometrin mittaisilla matkoilla, pääsääntöisesti käytetty kulkutapa on
henkilöauto ja vain noin kolmannes matkoista tehdään jalan tai pyörällä.
Kolmanneksi kävely ja pyöräily ovat nosteessa mm. ympäristöarvojen ja kestävän
kehityksen näkökulmat tunnistaen.
Yhteiskunnan taloudelliset kannusteet rakentuvat tällä
hetkellä ajatukselle henkilöautolla liikkumisesta. Keskeinen työntekijän kulkutapavalintaan
vaikuttava käytäntö on asunnon ja työpaikan välisen matkan verovähennysoikeus.
Pyörille ei ole määritelty kannustavaa verotusarvoa työsuhde-etuna. Verottajien
tulkinnat asiassa vaihtelevat alueittain. Työmatkapyöräilystä voi vähentää 85 euroa
vuodessa. Liikuntaseteliä ei voi käyttää esim. pyörän huoltoon tai muuhun
pyöräilyyn liittyvän palvelun tai tavaran hankintaan. Työeläkeyhtiöt eivät
tällä hetkellä voi tukea pyörien hankintaa tyky-rahoilla. Aloite siitä, että
autojen romutuspalkkioita voitaisiin käyttää myös sähköpyörän hankintaan, on
kannatettava. Liikuntaneuvosto pitää välttämättömänä, että yhteiskunnan eri
kannustinjärjestelmiä kehitetään kulkutapaneutraaliin suuntaan sen sijaan, että
tarkastellaan asiaa vain henkilöautoliikenteen näkökulmasta.
5) Esteettömyys, saavutettavuus, turvallisuus ja viihtyisyys
ovat laadukkaan kävelyinfrastruktuurin tunnusmerkkejä.
Luonnoksessa esitetään tavoitteeksi, että kävelyn ja
pyöräilyn turvallisuus ei saa heiketä nykytasosta. Liikuntaneuvosto katsoo,
että tavoitteeksi tulee asettaa pikemminkin turvallisuuden lisääminen kuin
nykytilan säilyttäminen. Kansainväliset esimerkit osoittavat, että liikenteen
painotuksen siirtyessä kävelyä ja pyöräilyä suosivaksi, myös liikenteen
turvallisuus kohenee. Tämä edellyttää kävelijän ja pyöräilijän sekä muiden
pyörää hyödyntävien kulkemis- ja apuvälineiden käyttäjien näkökulman nostamista
suunnittelutyön keskiöön.
Valtion liikuntaneuvosto pitää tärkeänä, että luonnoksessa
on huomioitu YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus. Tähän
liittyen valtion liikuntaneuvosto huomauttaa, että esityksessä vammaisten
henkilöiden liikunnan esteettömyystarpeet tulisi ottaa laaja-alaisesti huomioon
ja kiinnittää huomio liikkumisesteisten lisäksi myös eri tavalla vammaisiin
ihmisiin, kuten aisti-, kehitys- ja neurologisesti vammaisiin ihmisiin.
Tämä merkitsee lukuisia konkreettisia tekoja. Toimiva ja
esteetön liikenneympäristö sisältää esimerkiksi matalalattiaisia juna- ja
bussikalustoa, helposti hahmotettavaa tieliikenneympäristöä sekä kevyen
liikenteen väylien kynnyksettömiä toteuttamisratkaisuja ja laadukasta
talvikunnossapitoa. Sellainen ympäristö edistää monien muidenkin henkilöiden
sujuvaa liikkumista. Myös ns. inva-autopaikat ja puistonpenkit on sijoitettu
oikein ja niitä on riittävästi. Koko matkaketjun täytyy olla toimiva ja
esteetön, ja kaikkien harrastamisen paikkojen saavutettavia.
On tärkeää huomioida, että toimenpiteet, joita tehdään ns.
perinteisesti mielletyn kävelyn ja pyöräilyn parissa, voivat laaja-alaisesti
edesauttaa eri-ikäisten ja kohderyhmien liikkumista mm. skuuteilla, rullalaudoilla,
rullaluistimilla, rollaattorilla, lastenvaunujen kanssa tai pyörätuolilla
liikkuvat. Laaja-alainen ymmärrys lisää itsessään ohjelman vaikuttavuutta.
6) Hyvät käytännöt valtakunnalliseen keskusteluun
Kävelyn ja pyöräilyn hyvät käytännöt ja malliesimerkit on
tunnistettu jo lukuisissa yhteyksissä. Näitä ovat mm. hyvä talvikunnossapito,
selkeät väylät, hyväkuntoiset ja viihtyisät reitit, pyöräilybaanat,
kaupunkipyörät ja hyvät pysäköintimahdollisuudet. Eri paikkakunnilla on myös
toimivia käytäntöjä myös sopimusmenettelyistä esimerkiksi talvikunnossapidon
osalta. Hyvistä ja toimivista malleista on välttämätöntä viestiä kootusti
etenkin niihin kuntiin ja uusille kunnanvaltuustoille, joissa toimet asian
edistämiseksi ovat vielä käynnistämättä.
Ohjelmaan tulisikin sisällyttää myös muita viestinnällisiä
elementtejä, jolla varmistettaisiin avaintoimijoiden sitouttaminen ja
osallistaminen toimintoihin. Onnistunut viestintä sekä hyvien käytänteiden ja
sopimusmallien jakaminen kuntien kesken on myös keskeinen toimijoiden
motivoija. Liikuntaneuvosto kannattaa
myös kävelyyn ja pyöräilyyn liittyvien tapahtumien, seminaarien ja foorumien
nykyistä vahvempaa koordinointia, jotta ne saavuttaisivat mahdollisimman suuren
näkyvyyden.
7) Arvostus ja asenteisiin vaikuttaminen
Vastavoimiksi liikkumiselle lihasvoimin voidaan tunnistaa
kymmeniä pitkälle kehittyneen yhteiskunnan teknologisia ratkaisuja, joiden hyvä
tarkoitus on ollut lisätä arjen sujuvuutta ja tehokkuutta. Yhteiskuntaa on
kehitetty pitkälti liikkumisen näkökulmaa miettimättä.
On myös tärkeää muistaa, että osa lapsista ja nuorista on
syntynyt maailmaan, jossa tietoa toisenlaisista kulkutottumuksista ei ole
olemassa. Lasten ja nuorten terveystietoisuus, liikkumiseen ja pyöräilyyn
tarvittavat perustaidot ja asenteet muokkautuvat perheissä,
varhaiskasvatuksessa, koulussa ja myöhemmillä koulutusasteilla. On tärkeää
pitää huolta siitä, että peruskouluissa annettava koulutus nostaa esille
pyöräilyn ja kävelyn merkityksen lapsen hyvinvointiin ja terveyteen
vaikuttavana asiana. Liikennesääntöjen tunteminen, turvalliset koulumatkat ja
perheiden kannustus tukevat osaltaan liikunnallista lapsuutta. Käynnissä on
valtakunnallinen Liikkuva koulu -ohjelma, jossa on mukana reilusti yli 2 400
peruskoulua. Liikuntaneuvosto pitää tärkeänä, että kävelyn ja pyöräilyn ohjelma
ja Liikkuva koulu -ohjelma käyvät keskustelun siitä, millaista yhteistyötä ne
voivat keskenään tehdä.
8) Kävelyn ja pyöräilyn tilannekuvaa seurattava nykyistä
tiiviimmin
Kävelyn ja pyöräilyn edistämistoimenpiteiden vaikutusten ja
vaikuttavuuden osoittaminen edellyttävät säännöllisesti kerättävää tietoa
kävelyyn ja pyöräilyyn kohdistettavista resursseista, toimenpiteistä ja niiden
saavutettavuudesta, toimenpiteiden tuloksista sekä vaikuttavuudesta.
Tällä hetkellä tietoa kävelyn ja pyöräilyn yleisyydestä
kerätään valtakunnan tasolla noin 6 vuoden välein, mikä on asian jatkuvan
seurannan näkökulmasta ongelmallista. Lukuisat kaupungit ja kunnat keräävät
jopa vuositasolla tietoa kuntalaistensa kävelystä ja pyöräilystä. Valtakunnan
tasolla aiheellista olisi miettiä, voisiko kuntakohtaista tietoa louhia
valtakunnan tasolla käyttökelpoiseen muotoon.
Hajanaista tietoperustaa tulisi jalostaa ja koota
hallittavammaksi kokonaisuudeksi asian näkyvyyden turvaamiseksi ja
vaikuttavuuden mittaamiseksi. Edistämisohjelmaan tulisi sisällyttää linjauksia
myös monitieteisestä tutkimuksesta, jolloin voitaisiin tuottaa tietoa ohjelman
saavuttamista tuloksista. Tutkimus myös edesauttaisi ohjelman päivittämistä ja
tarvittaessa uusien linjausten tekemistä.
9) Kävely- ja pyöräilykulttuurin monimuotoisuus tulee
tunnistaa
Liikuntaneuvosto muistuttaa, että kävely ja pyöräily ovat
paljon muutakin kuin asiointimatkoja työpaikan, koulun, palveluiden ja kodin
välillä. Osalle ihmisistä ne ovat harrastuksia, jotka johtavat myös vapaa-ajan
kuluttamiseen ja matkailuun. Kävelyn ja pyöräilyn hyötyjä pohdittaessa olisikin
hyödyllistä nostaa esiin kyseisten liikkumismuotojen itsearvoisuus.
Viime aikoina on selkeästi nähtävissä, että voidaan puhua
useista erilaisista kävely- ja pyöräilykulttuureista. Kansalaislähtöisesti
esimerkiksi luodaan erilaisia kävelytuotteita, tuunataan polkupyöriä ja
synnytetään toimijayhteisöjä. Erilaisten yhteisöjen ja järjestöjen merkitys voi
olla merkittävä ohjelmalle asetettujen tavoitteiden näkökulmasta.
Tapio Korjus
Minna Paajanen
puheenjohtaja
pääsihteeri
valtion liikuntaneuvosto valtion
liikuntaneuvosto
Lausunto pdf>>
Palaa otsikoihin