Valtion liikuntaneuvosto

Kannanotot ja lausunnot

16.12.2014 15.51

Lausunto opetus‐ ja kulttuuriministeriön toiminta‐ ja taloussuunnitelmasta 2016‒2019

Valtion liikuntaneuvoston lausunto

Palaa otsikoihin



Tulosta
Blogissa

14.3.2016 7.20Valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja Tapio Korjuksen katsaus

Valtion liikuntaneuvoston toimikausi starttasi tasan puoli vuotta sitten. Tähän aikaan on mahtunut paljon työtä. Liikuntaneuvostolla on pitkä historiansa. Tapoja, joilla olemme tottuneet tekemään, näkemään ja kokemaan, haastetaan kuitenkin urakalla.

Lue lisää | 0 Kommenttia


Ajankohtaista

18.12.2017 Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat keskeisiä lähtökohtia liikunnassa ja urheilussa

Keskustelu urheilijoiden palkkaeroista on käynyt kiivaana. Valtion liikuntaneuvosto tarkastelee asiaa valtion toimenpiteistä käsin ja muistuttaa, että voimassa olevan liikuntalain mukaisesti valtiolla ja kunnilla on pääasiallinen tehtävä huolehtia kaikkien väestö- ja ikäryhmien mahdollisuudesta liikuntaan. Julkiset liikuntapalvelut ovat keskeisin tekijä liikunnan tasa‐arvoisen ja yhdenvertaisen toteutumisen näkökulmasta. Liikuntaneuvosto katsoo, että tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuden edistämisvelvoite tulee ottaa huomioon kaikessa liikuntasektorin toiminnassa ja avustusten jaossa.

Lue lisää

30.10.2017 Liikenne- ja viestintäministeriöllä kunnianhimoiset tavoitteet lisätä kävelyä ja pyöräilyä

Henkilöauto on suomalaisten keskeinen liikkumisen väline. Tutkimusten mukaan autossa istuminen olisi kuitenkin mahdollisuuksien rajoissa järkevää vaihtaa jalankulkuun tai pyöräilyyn. Kävely ja pyöräily vähentävät ilmastonpäästöjä, edistävät kansanterveyttä ja fyysistä kuntoa, parantavat ilmanlaatua ja lisäävät ympäristön viihtyisyyttä. Valtakunnallisesti on laskettu, että kävelyn lisääminen Suomessa 20 prosentilla tuottaisi yhteensä 3,3 miljardin euron ja pyöräilyn lisääminen 1,1 miljardin euron arvosta terveyshyötyjä.

Lue lisää